Mitä mieltä sotesta?

27.2.2017


Tapaturmat tulevat usein yllättäen ja pyytämättä. Elämä voi mennä uusiksi sekunneissa pelastuslaitoksen puhelun keskeyttäessä tiskikoneen tyhjennyksen. Kun onnettomuus tai vakava sairaus tulee lähipiiriin on pakko pystyä luottamaan siihen, että hyvään hoitoon pääsee heti taustaan tai tulotasoon katsomatta. Näin on Helsingissä ollut ja siihen pitää voida luottaa meillä jatkossakin.

Kiireettömään hoitoon puolestaan on pääkaupunkiseudulla kuukausien ja tuhansien ihmisten jonot. Ruokatorven, mahalaukun ja suoliston tähystystä odotti 2016 lopussa 12 401 ihmistä ja kaihileikkausta 3965. Monien kiireettömien leikkauksien mediaaniodotusajat ovat yli 200 päivää eli 6-7 kk. Positiivisiakin esimerkkejä löytyy – sepelvaltimon pallonlaajennusleikkaukseen on HUSissa päästy keskimäärin 8 päivässä.

Sote-uudistus kaikessa monimutkaisuudessaan herättää ymmärrettävästi kysymyksiä. Vaalitenttejä katsoessa viimeistään sote-mongerruksen alkaessa tekee mieli vaihtaa kanavaa.

Kustannukset kuriin, veroja ei saa nostaa!

Sote-uudistuksen tavoitteena on valtakunnallisesti 3 miljardin säästöt, jotka on pakko toteuttaa väestön ikääntymisen aiheuttaman kestävyysvajeen takia. Palveluiden laadun ja saatavuuden ja pitäisi samalla parantua valinnanvapauden myötä. Uskon, että peruspalveluiden – joiden hinta voidaan luotettavammin ennustaa – avaaminen kilpailulle voi laskea kustannuksia ja nostaa laatua. Nyt onkin tärkeää huolehtia, että suunnitellut kustannussäästöt todella toteutuvat ja veroaste ei maakuntamallin seurauksena nouse. Terveysongelmien ennaltaehkäisyn on oltava fokuksessa jatkossakin.

Kannustimien kanssa voi tulla ongelmia, kun erikoissairaanhoito pysyy edelleen julkisena. Pumppaavatko ylikansalliset veroparatiisiketjut veronmaksajien kukkarot tyhjiksi viimeiseen penniin? Korvauksen perustuessa hoidettavien potilaiden määrään on tärkeä varmistaa, ettei ketjuilla ole mahdollisuutta jättää tarvittavia tutkimuksia tekemättä tai siirtää potilaita kustannussyistä nopeammin julkiselle puolelle. Pelkona on kermankuorinta ja segrekaatio, jossa “paremmat potilaat” hoidetaan yksityisellä sektorilla ja sairaammat jätetään julkisen huoleksi. Tätä on pyritty ehkäisemään sillä, että palvelun tarjoaja ei saa kieltäytyä potilaista. Tietenkin jokainen yritys voi valita, mihin kaupunginosaan tai kuntaan toimipisteensä sijoittaa. Tuleeko Kaivopuistoon rypäs terveysasemia Jakomäen kumistessa tyhjyyttään? Toivottavasti ei!

Kansainvälisen tutkimuksen valossa ylimääräisen hallintokerroksen lisääminen – eli 18 maakunnan malli – Suomen kokoisessa pienessä maassa on vaikeasti perusteltavissa. Jos tällä mallilla edetään, tavoitteena pitäisi olla pidemmällä tähtäimellä kuntien yhdistäminen ja niin kuntien kuin maakuntien määrän vähentäminen. Lisäksi johtamiskoulutusta ja kustannustietoisuutta pitää lisätä myös julkisella puolella.

Toivoa terveysteknologiasta

Pientä toivoa hallinnolliseen sote-soppaan tuo terveysteknologia, johon olen päässyt tutustumaan työni kautta. Uusilla sovelluksilla voidaan seurata monia oireita kotoa käsin. 3D- kuvantamista hyödyntämällä diagnooseista saadaan aiempaa huomattavasti tarkempaa tietoa. Digitaalisella suunnittelulla voidaan nopeuttaa leikkaus- ja hoitoaikoja ja parantaa tuloksia. Big data auttaa ohjaamaan terveyskeskusten ja sairaaloiden käyttöä entistä tehokkaampaan suuntaan.

Soteon näillä näkymin siirtymässä maakuntien vastuulle 1.1.2019 alkaen. Vetoan kansanedustajiimme ja muihin päättäjiin, että he ottavat nämä huolet huomioon sote-lainsäädännöstä päätettäessä. Tulevien kaupunginvaltuutettujen vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset, mutta lupaan tehdä parhaani tasa-arvoisen, saavutettavan ja laadukkaan terveydenhuollon puolesta, jos minut valitaan.

Kirjoittaja kärsii lääkäripelosta, mutta innostuu uusista teknologioista


Takaisin