Aloite: Uimahalli Laajasaloon

12.3.2020


Jätin kaupunginvaltuustolle 11.3.2020 talousarvioaloitteen, jonka tavoitteena on saada uimahalli Laajasaloon. Aloitteessa (alla) ja kuvituksena olevassa kartassa perustelut:

“Kaakkois-Helsingistä puuttuu tällä hetkellä oma uimahalli. Laajasalo on Helsingin nopeimmin kasvavia alueita ja sen väkiluku voi kaksinkertaistua tulevien vuosikymmenien aikana. Pelkästään Kruunuvuorenrantaan on tulossa arviolta 13 000 asukasta 2030 mennessä. Laajasaloon sijoittuva uimahalli palvelisi laajasalolaisten lisäksi ainakin Tammisalon, Roihuvuoren ja Herttoniemenrannan asukkaita. Kruununsiltojen valmistuttua 2026  jälkeen myös Kalasataman ja itäisen kantakaupungin asukkaat saavuttavat hallin helposti raitiovaunulla.  

Kaupungin strategian (2017-21)  keskeinen tavoite on lisätä kaupunkilaisten liikkumista ja sitä kautta parantaa terveyttä ja hyvinvointia. Uinti on suosittu harrastus ja liikuntamuoto, sekä tärkeässä osassa monien sairauksien kuntoutuksessa. Helsingissä on yhteensä 13 uimahallia ja kymmeniä yleisiä uima-allastiloja. 

Me allekirjoittaneet esitämme, että  Helsingin kaupungin talousarvioon 2021 lisätään määräraha selvitykselle uimahallin rakentamiseksi Laajasaloon tulevan raideliikenteen varrelle. Samalla kaupungin investointiohjelmassa varaudutaan hankkeen toteuttamiseen. “

Aloitteen allekirjoitti 10 valtuutettua eri puolueista. Se käsitellään osana Helsingin talousarviota 2021.

Jenni Pajunen on Laajasalon kasvatti ja Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Helsingissä.


Takaisin