Tarinani
20.3.2019
Olen paljasjalkainen helsinkiläinen ja kaupunginvaltuutettu kolmannessa polvessa. Olen tehnyt uraani sekä yritysmaailmassa että kansainvälisissä järjestöissä pohtien ratkaisuja eri maiden kehityskysymyksiin. Olen myös asunut 10 vuotta ulkomailla. Paluumuuton jälkeen arvostan Helsingissä ja Suomessa erityisesti julkisten palveluiden toimivuutta, luonnon läheisyyttä ja monipuolista tapahtumatarjontaa.
Tällä hetkellä olen äitiyslomalla ja toimin valtuutettuna Helsingissä. Politiikan yhdistäminen arkeen pienen lapsen kanssa ei aina ole ihan helppoa. Toisaalta motivaatio työskennellä paremman tulevaisuuden puolesta on äitiyden myötä korkeammalla kuin koskaan.
Terveysteknologian ja koulutuksen vientiä edistämässä
Palattuani Suomeen kesällä 2013 löysin työpaikan Planmecalta, yrityksestä, josta on tullut yksi Suomen viennin menestystarinoita. Tämä vuonna 1971 perustettu perheyritys vie hammasteknologiaa Herttoniemen teollisuusalueelta yli 120 maahan. Työ on kansainvälistä, ensimmäinen työmatkakohdistui Pakistaniin. Minut nimitettiin pian Planmecan ja Turun yliopiston uuden koulutusvientiyrityksen Nordic Institute of Dental Educationin toimitusjohtajaksi. Tämä tehtävä on saanut minut oivaltamaan, miten suuri potentiaali piilee terveysteknologiassa ja koulutusviennissä, Suomen kasvavillatoimialoilla. Mietin työssäni paljon myös matkailun edistämistä, koska johtamani yritys houkuttelee kansainvälisiä asiakkaita perehtymään digitaaliseen hammaslääketieteeseen Helsingissä ja Turussa.
Kauppakorkeasta Latinalaiseen Amerikkaan
Maailmalle lähtö ei tapahtunut sattumalta. Helsingin kauppakorkeakoulun opintojen loppupuolella vuonna 2002 lähdin harjoittelijaksi Suomen Chilen suurlähetystöön Santiago de Chileen. Kaupungissa yllätti ilmansaasteiden lisäksi metrolinjan läpi kulkeva eriarvoisuus. Pääteasemilta löytyivät ääripäät: toisessa päässä rikkaiden luksuskorttelit ja bulevardit, toisessa köyhien asuttamat sateessa tulvivat lähiöt. Olen monesti miettinyt, että tällaista kehitystä en toivo Helsinkiin.
Perehdyin työssäni Chilen talous- ja ihmisoikeuskysymyksiin. Vapaa-ajalla reppureissasin ympäri Latinalaista Amerikkaa. Argentiinan talouskriisi 2001–2002 ja Bolivian maaseudun köyhyys järkyttivät pohjoismaiseen vakauteen ja tasa-arvoon tottunutta matkalaista. Työharjoittelu poiki myöhemmin vaalitarkkailupestejä EU-missioilla Ecuadorissa, Guatemalassa ja Guinea-Bissaussa. Demokratian ja ihmisoikeuksien edistämistä eri keinoin pidän edelleen hyvin tärkeänä. Mukaan tarttui myös runsaasti lattarialegriaa eli elämäniloa sekä salsatanssin alkeet.
Köyhyyttä vähentämässä Angolassa
Kahden vuoden komennus Maailmanpankin toimistossa Angolassa 2007–2009 on minulle kaikista ulkomaankokemuksista nostalgisin. Angolan lähihistoria on pitkän sisällissodan takia traaginen. Luanda tuntui kaoottiselta astronomisine hintoineen, loputtomine slummeineen ja tuskastuttavine ruuhkineen. Oli vaikea tottua siihen, ettei voinut olla koskaan varma oliko kotona vettä ja sähköä. Työ Maailmanpankin maajohtajan oikeana kätenä oli onneksi erittäin antoisaa. Pääsin pureutumaan köyhyyden vähentämiseen niin kansantalouden näkökulmasta kuin ruohonjuuritasolla. Kenttämatkat paikallisiin kouluihin, orpokoteihin ja terveyskeskuksiin muistuttivat julkisten palveluiden roolista arjessa. Ilman toimivaa vesihuoltoa tai koulua ihmisiä ei voi nostaa köyhyydestä.
Suuren maailman meininkiä Washingtonissa
Vuonna 2009 sain työtarjouksen Maailmanpankin pääkonttorista Washingtonista. Työskentelin USA:sta käsin kolme ja puoli vuotta julkishallinnon kehitysprojekteissa Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla. Karibian saarilla kehitimme saarivaltioiden verohallintoa, tulleja ja julkistaloutta. Meksikossa olin mukana tutkimassa kiinteistöveron vaikutuksia. Vero herätti ristiriitaisia tunteita sielläkin. Rio de Janeirossa osallistuin projektiin, jossa mietimme, miten parantaa urheilukisoihin valmistautuvan kaupungin koulutus- ja terveyspalveluita ja pienentää hiilijalanjälkeä.
Elämä Washingtonissa oli sosiaalista ja Amerikka näytti parhaat puolensa. Pääsin seuraamaan Yhdysvaltojen yhteiskuntaa, politiikkaa ja kulttuuria osana kaupungin eloisaa kansainvälilstä yhteisöä. Maailmanpankissa vieraili supertähtiä laulajista Nobel-voittajiin ja presidentteihin. Afterworkeilla tapasi aina toinen toistaan kiinnostavampia tuttavuuksia. Kaupungin korkean hintatason takia asuin aikuisten kommuuneissa. Vapaa-ajalla kävin kaupunkitapahtumissa, konserteissa ja roadtripeillä sekä lenkkeiln Potomac-joen varrella.
Kymmenen vuoden kulkurielämän, useamman maanosan ja muuttokuorman jälkeen expat-arki alkoi puuduttaa. Päätös paluusta ei ollut helppo: työ oli erityisen antoisaa ja kansainvälisessä elämäntyylissä oma viehätyksensä. Matkailin Aasiassa muutaman kuukauden ja palasin kesällä 2013 Suomeen.
Juuret Helsingissä
Olen paljasjalkainen helsinkiläinen ja kaupunginvaltuutettukolmannessa polvessa. Seikkailuretket Kruunuvuoren metsässä ja Tullisaaren puistossa värittivät lapsuuttani viisilapsisen laajasalolaisperheen esikoisena. Kotona puhuttiin paljon yrittäjyydestä ja politiikasta, ja seurasin isäni Jussin kaupunginjohtajuuteen johtanutta poliitikon uraa läheltä jo pienestä. Aloitin koulun Yliskylän ala-asteella, josta siirryin Itäkeskuksen peruskouluun ja lukioon. Koulun jo 90-luvulla monikulttuurinen yhteisö ja kielilinja antoivat erinomaiset valmiudet kansainvälistymiseen. Laajasalon nuorisotalo, ostari ja Itäkeskus palveluineen olivat tärkeitä kohtaamispaikkoja teinivuosina.
Toimin kaikilla kouluasteilla aktiivisesti oppilaskuntapolitiikassa. Helsingin kauppakorkeakoulun edustajiston puheenjohtajana 2001–2002 pyrin parantamaan opiskelijoiden arkea ja asumistilannetta.
Paluumuuton jälkeen arvostan Helsingissä erityisesti julkisten palveluiden toimivuutta, luonnon läheisyyttä ja monipuolista tapahtumatarjontaa. Vuosia maailmalla kierreltyäni haluan työskennellä politiikassa sen puolesta, että Helsingistä tulee maailman paras pääkaupunki.
Takaisin